
Tässä tulee postaus surffauksesta kiinnostuneille. En koe itse olevani enää alottelija, mutta en todellakaan ole mikään pro. Meri nöyryyttää mua lähes aina ja pisti viimeksi eilen hiljaiseksi. Ihan vain siksi, ettei ollut mitenkään ideaaliset olosuhteet vaan aika sekamelskaa, isoa aaltoa ja vahvat virtaukset. Joka kerta vedessä kehittää kuitenkin. Mutta surffaus ei ole aina niin nättiä, kun esim. kuvat pari postausta taaksepäin antaa ymmärtää heheh. Tänään pärskittiin, syljettiin ja pannutettiin, kamppailtiin tyhmän näköisenä, kompasteltiin ja voin jopa vannoa, että nielasin korvani kautta vettä (hahah) - suolavettä ja hiekkaa kaikkialla. Ei niin kaunista aina.
Surffikokemuksiini kuuluu: Australia kahdesti, Portugali kahdesti, Ranska kerran, Englanti kerran ja nyt Kanariansaaret. Suomessa ei ole oikein aloittelijoille mahdollisuuksia oppia surffamaan.
Olen ollut monta kertaa surffileireillä ja surffiopetuksessa, eli olen monta kertaa saanut teoriaopetusta tärkeimmistä jutuista.
 |
| Ranska |
Ennen veteen menemistä mulle on puhuttu paljon turvallisuudesta:
1.
Meren voima - Kun vesi tulee rantaan kovalla voimalla, sen on pakko päästä jostain takaisin, sinne mistä se on tullut. Virtaukset vievät sivuille ja joistain/jostain kohtaa rantaa vesi liikkuu takaisin aaltojen "taakse". Usein nämä paikat näyttävät rannalla rauhallisimmilta, vaikka virtaus on siinä voimakkain. Meri ei anna armoa.
2.
Ole avoin opetukselle - Hanki opettaja, mene tunnille, surffaa jonkun kokeneen kanssa. Tämä jotta pysyisi turvallisilla vesillä ja jotta oppisi enemmän.
4.
Hyvästä fyysisetä kunnosta on apua - Suurin työ koostuu useimmiten melonnasta, joka voi olla todella fyysistä. Itse laudan päällä seisominen on aika pieni osa surffausta. Laudan päällä maataan tai istutaan sopivaa aaltoa odotellessa. Henkisesti pitää osata olla rauhallinen, vaikka olosuhteet voivat olla rankkoja.
5.
Pidä hauskaa ja naura itsellesi - Ole kärsivällinen ja jatka yrittämistä. Kysele kokeneimmilta ja ota vinkkejä vastaan.
Pari turvallisuusjuttua joita itse noudatan
Älä surffaa ikinä yksin
Katso, että rannalla on rantavahti
Älä taistele meren kanssa, vaan ole mielummin nöyrä
Älä ikinä mene paniikkiin
 |
| Ranska |
Surffaus ei sovi kaikille. Minä en esimerkiksi uskaltaisi ikinä sukeltaa, mutta surffaukseen olen hurahtanut. Tässä postauksessa puhuin enimmäkseen siitä, kuinka haastavaa surffaus voi olla. Itse olen mielummin vähän liian varovainen, kun uhkarohkea. Surffaus on juuri sen haastavuuden takia niin koukuttavaa, ja minä rakastan sitä. Se tunne, kun onnistuu ottamaan "sinisen aallon" (aallon, joka ei ole vielä muuttunut valkoiseksi vaahdoksi) ja leikkimään sen aallon kanssa, on
se paras tunne.
 |
| Älkää antako söpön laudan hämätä ;) |
 |
| Pientä kivaa aaltoa Ranskassa |
 |
| Aamusurffi Portugalissa |
Nämä ovat minun kokemuksiini perustuvia vinkkejä. Jos täällä on kokeneita surffareita, niin lisätkää kommenttiboksiin asioita, jotka jäi sanomatta :) Jos joku haluaa kokeilla surffausta, suosittelen googlaamaan surffikouluja sieltä mihin on menossa tai paikan päällä kyselemään paikallisilta miten löytää surffikoulu.
 |
| Parveke tällä hetkellä |
 |
| Meri tuolla takana on melko haastava |
 |
| Vaikeat olosuhteet |
Lopuksi vielä pari sitaattia tunnetuilta surffareilta:
“It’s like the mafia. Once you’re in – your in. There’s no getting out”
Kelly Slater
“The joy of surfing is so many things combined, from the physical exertion of it, to the challenge of it, to the mental side of the sport.”
Kelly Slater
Not to sound too deep or weird, but I think that the times when you really appreciate surfing are the times you’re really sort of becoming one with nature. Surfing’s as raw of a sport as it gets.
Kelly Slater
“Surfing is very much like making love. It always feels good, no matter how many times you’ve done it” - Paul Strauch
“Sometimes in the morning, when it’s a good surf, I go out there, and I don’t feel like it’s a bad world.”
Kary Mullis
x Steffi